perjantai 23. kesäkuuta 2017

Juhannusiloa!

Juhannuksen kunniaksi ruusuorapihlaja näyttää parhaat puolensa.


Juhannusaaton ohjelmassa puutarhalla puutarhatöitä, lenkkisauna, hyvää ruokaa ja juomaa. Mitäpä sitä muuta tarvitsisi...

Luonnonkukatkin ovat kauniita - nyt nautittiin lupiineista ja apiloista - ihan seitsemään kukkaa ei tullut poimittua.



Ihanaa yöttömän yön juhlaa!

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Kesäkukkien aika

Pitkään tuntui siltä, että tänä keväänä ei tule niin lämmin, että päästäisiin kesäkukkien istuttamiseen. Mutta niin vain ilmat lämpenivät sen verran, että alkuun on päästy.

Tästä se sitten lähti - takakontillinen kesäkukkia.
Viime kesänä toin vanhan muuripadan puutarhan pihalle. Äitini on yli 40 vuotta sitten huutanut padan huutokaupasta 10 markalla ja siitä alkaen on pata uskollisesti palvellut meitä kukkien kasvualustana. Useimmiten padassa on ollut petunioita tai ahkeraliisoja mutta nyt istutin verenpisaroita ja sinisiä lobelioita.

Pata uudessa kuosissaan.
Yksi mökin seinä on varjon puolella ja siihen on ollut haasteellista löytää kukkia, jotka kestäisivät koko kesän (yksi syy voi olla, että olen myös kastellut niitä liikaa). Tänä kesänä ajattelin kokeilla lumitähtien kestävyyttä - ainakin vielä ovat hengissä ja sininen väri sopii kauniisti valkoista seinää vasten.

Lumitähdet varjon puolen seinällä.
Vastaavasti toinen seinä on sitten aurinkoisella puolella ja siinä orvokit ovat olleet omiaan kukkien aikaisesta toukokuusta loppukesään asti. Niinpä tänäkin vuonna istutin orvokkeja jo toukokuun puolella tälle seinälle.

Orvokit ovat jo kasvaneet.
Olen aina pitänyt petunioista ja niitä minun on joka vuosi saatava istutettua jonnekin. Alusta asti olen istuttanut petunioita näihin mieheni nikkaroimiin laatikoihin, joissa ne viihtyvät hyvin: seinusta on aurinkoinen ja katon lippa estää suoran sadeveden valumisen kukkien päälle. Tässä olen yrittänyt (huonolla menestyksellä) kasvattaa myös kärhöä mutta talvehtiminen ei ole onnistunut. Nyt laitoin kokeiluun kärsimyskukkaa ja ainakin vielä se on hengissä (ja näyttää siltä, että lähtisi jo hieman pitkin säleikköä kiipeämäänkin).

Petuniat ja kärsimyskukka.
Ostinpa vielä terassille tähtisilmän - sen terälehtien täydellistä kauneutta ei voi lakata ihastelemasta.

Tähtisilmä.