tiistai 23. syyskuuta 2014

Sadonkorjuun aika

Tuliko satoa? Tulihan sitä vaikka kaikki ei tällä kerralla onnistunutkaan.

Lupaavasti kukkineet härkäpavut mustuivat ja kuihtuivat pois ilman ensimmäistäkään papua. Herneissä oli jo ensimmäiset palot (saatiinpa maisteltuakin muutama herne) kun yhtenä aamuna paikalla oli vaan pupun jäljet (samalla oli kadonnut Ingrid Bergmanista ensimmäinen ruusunnuppu).

Eli palkokasvien osalta ei viljely ihan putkeen mennyt.

Mitä sitten saatiin? Erittäin runsas punajuurisato, jota tuhottiin niin leipomuksiin kuin mitä erilaisempiin ruokiin (paistoksiin, risottoon, keittoon). Sipuleita (kelta-, puna- ja valkosipuleita) tuli myös runsain mitoin, samoin alussa huonosti liikkeelle lähteneet porkkanat yllättivät satoisuudellaan.

Yrttiosasto yllätti myös: persiljaa, tilliä, timjamia, minttua, sitruunamelissaa ja ruohosipulia saatiin yli oman tarpeen.

Alkukesästä saatiin lehtisalaattia p a l j o n (opittiin ensi vuoden varalle, että kannattaa istuttaa pienissä erissä koko kesän ajan), raparperit ilahduttivat samaan aikaan myös.

Ensi vuodelle on jo sovittuna suunnittelupalaveri, tällöin kumpikin voi ehdottaa omia suosikkejaan istutettaviksi (katsotaan, millainen konsensus saadaan syntymään).

Punajuuri- ja porkkanasatoa


Entäs sitten kukkaosasto? Siemenistä istutetuista kehäkukat onnistuivat odotetusti ja kukkivat pitkään, ruiskukat yllättivät monivärisillä kukillaan myös ja kesän lopuksi saatiinpa kokonaista kolme auringonkukkaakin näytille. Siemeniä on otettu runsaasti talteen ensi vuotta varten. Daaliat onnistuivat myös, tarkoitus on ottaa juurakot ylös mutta haastetta on löytää talven ajaksi niille sopivat säilytysolosuhteet.

Kehäkukkasatoa


Yksi kolmesta itäneestä

Punainen daalia kukkalaatikossa

Valkoinen daalia ruiskukkien seurana

Sinisin ruiskukka

Mieltä ilahdutti, että kotona tuodut punahatut ja päivänliljat lähtivät puutarhallakin liikkeelle.

Päivänlilja kukassaan

Punahattu ystävineen

Kukkaloistoa
PS. Tulihan siihen Ingrid Bergmaniin sentään kukka kun ymmärrettiin puska aidata!

Ingrid Bergmanin ensimmäinen kukka

Ja ensi vuodelle tuli hankittua jo jotakin;  Kirsikkapuu, syyshortensia, hurmesilkkiheinää, pensashanhikkia, punatähkää ja pari pussia laukkojen ja narsissien sipuleita. Kaikki saatiin istutettua!



2 kommenttia:

  1. Hei Anne, meillä pidetään sitkeänä porkkat edelleen maassa. Siellä ne vaan kasvavat. Porkkana on uskomaton kasvi, saa aika myöhään töröttää maassa ja hyvin jaksaa. Pekalle terveisiä.

    VastaaPoista